Taas pukkaa uutta konetta! Tällä kertaa uusittiin laserleikkuri, joka on ohutlevypajassa kaiken tekemisen alku ja juuri. Leikkuri napsii metallilevyistä oikean muotoiset kappaleet seuraaviin vaiheisiin kuten särmäykseen, hitsaukseen ja maalaamoon.
”Vanhalla koneella erään työn leikkaamisessa kesti kolme tuntia. Uusi laser selviää siitä alle tunnissa, joten nopeutta tuli reippaasti lisää. Mutta tärkeintä on toimintavarmuuden ylläpitäminen”, sanoo Tenimetin toimari Tommy Lind. Tommy vastaa Tenimetin konehankinnoista.
Kuten ajan henkeen sopii, Bystronic ByCut Fiber 3015 käyttää tekoälyä. Se oppii ihmiseltä saadun palautteen avulla, mitkä ovat eri materiaalien leikkaamisessa parhaat työstöasetukset, kuten lasersäteen teho ja etäisyys, leikkausnopeus ja leikkauskaasun paine. Softa muistaa oikeat parametrit seuraavaa kertaa varten. Kone osaa tehdä kaikenlaista omin päin, kuten vaihtaa laserin suuttimen ja kohdistaa sen kameran avulla täsmälleen oikeaan kohtaan.
”Toimintojen automatisointi pienentää inhimillisten virheiden riskiä. Se myös helpottaa operaattorien työtä. Ja kun vaativia työvaiheita on ulkoistettu koneelle, entistä useamman työntekijän on mahdollista alkaa käyttämään konetta”, Tommy kertoo.
Sveitsiläisvalmisteisella Bystronicilla on mittaa viisitoista metriä. Jos tarve vaatii, se palastelee vaikka 30-millistä terästä ja alumiinia. Leikkuri osaa lastata ja purkaa ohutlevyjä omin päin, eli kone voidaan jättää illalla työskentelemään itsekseen.
”Eihän se ihan halpa ollut. Mutta työkalut ovat semmoinen asia, mistä ei kannata säästää.”
Kaikki uutiset